Etusivu

Mieluummin ihastuttavaa kuin vihastuttavaa

Selänne-lehti 26.3.2021

https://www.selanne-lehti.fi/uutinen/613175

Maailmankuvamme muodostuu useista tekijöistä eikä vähiten sanoista, joita käytämme, joita kuulemme, joita näemme. Edesmennyt pyhäjärvinen kuvataiteilija Sirkkaliisa Liehrman totesi kerran, että on niin kauheaa ja edesvastuutonta, kun ruokakauppoihinkin tullessa osuu heti ovensuussa silmiin joidenkin lehtien pahaenteiset ja kauhua herättävät, sensaatiomaiset otsikot.

Varsinkin lapsen mieltä kauhuotsikot muokkaavat ja rasittavat. Niissä ei aina välttämätöntä ole sisältöä juuri nimeksikään, mutta lapsi ei sitä ymmärrä minkä aikuinen tietää tai luulisi tietävän. Ja hei: tämä kaikkihan on jo ihan vanhanaikaista. Sosiaalinen media huutaa vielä kovempaa ja rivompaa.

Suomalaisten medialukutaito-opetusta päiväkoti-ikäisille ihmetellään kyllä myös Telegrapf-lehdessä Britanniassa. Kävin varta vasten googlaamassa asiaa. Mutta vaikka lapsi osaisikin löytää valeuutiset ja heittää ne roskakoriin, niin todennäköisesti jotain niistä jää mieltä kuormittamaan.

Minkälainen maailmamme olisi, jos emme joka päivä törmäisi sanoihin kuten hävittäjä ja vihollinen, murha ja tappo, pedofiili ja huumeet? Jotkut saattavat todeta, että ihminen on luonnostaan petoeläin. Ja että sen mukaista on myös kielenkäyttö ja teot. Piste. On se surullista. Maailmassa on niin paljon ihastuttavaa, se vain on nähtävä. Pahan kautta voidaan tuoda hyvä esille, mutta se vaatii taitoa ja taidetta, halua hyvään ja ennen kaikkea totuuteen.

Vaikka ihmiskunta valitsikin jossain kehityksensä vaiheessa tuhoamistien; sanavarastonsa ja tajuntansa osana hävittäjät ja viholliset, voi nekin heittää roskakoriin, jos ja kun niitä ei joskus enää tarvita. Kuka tarvitsee? Kuka kaipaa yhteisellä maapallollamme vihollisia? Ja kuka ja mikä on kenellekin vihollinen tai vastustaja? Olisi huojennuttavaa, jos voisi arkistoida tai editoida joitakin pahoja sanoja ja sitä kautta puhdistua. Valitettavasti emme ole niin kypsiä. Siinä olisi elämään päämäärää.

Viha ei ole hyvä selviytymiskeino. Eikä sitä ole ymmärtämättömyyskään. On jotenkin säälittävää tuo ihmiskunnan olemus, se että pitää olla valmiusasemissa ja puolustuskannalla, elää elämänsä stressihormonit korkealla. Sille voisi salaisesti jopa nauraa, jos ei näkisi mihin tuhoamisvimma on johtanut ja johtaa.

Palvelut akateemisen vartin päässä

Selänne-lehti 25.5.2021

Suomen kaupungeissa, Selänteen alueellakin on tai oli joskus sitä mitä suurkaupungeissa, kuten Pariisissa, Lontoossa, Melbournessa tai Detroitissa nyt havitellaan ja pidetään jopa vallankumouksellisena, nimittäin lähipalveluita.

Kaupunginjohtajat ympäri maailmaa suunnittelevat saksalaisen sanomalehden, Frankfurter Allgemeine Zeitungin mukaan kaupunkia, jossa jokaisen tulisi pystyä saavuttamaan neljännestunnissa kodistaan kaiken tarvitsemansa joko polkupyörällä tai jalan. Tavoitteena on, että työpaikat, kaupat, päiväkodit ja koulut, lääkärit, puistot, kuntosalit ja kulttuuri ovat siellä missä ihminen asuu. Se on monelle, joka käyttää esimerkiksi työmatkaansa tunnista kahteen päivässä, luksusta.

Ruotsalaiset pistävät ajatushautomossaan vielä paremmaksi. Siellä puhutaan jo hyperpaikallisuudesta eli koko elämä minuutissa kotiovelle. Mitä se sitten tarkoittaakaan. Toivottavasti ei sitä, että ei tarvitse mennä ulos enää lainkaan.

Kaupunki, jossa on lyhyet etäisyydet, koetaan ympäristöystävälliseksi ja sosiaaliseksi. Kaupunkisuunnittelijat puhuvatkin kylästä kaupungissa. Hämeenlinnassa toteutettiin kymmenisen vuotta sitten Uudistuva kylä kaupungissa -hanke, joka oli Hämeenlinnan kaupungin ja Sitran rahoittama. Sen loppuraporttia lukiessani nousi mieleen punaisena lankana, joka on hyvä pitää kaupunkisuunnittelussa mukana: tietoisuus oman alueen toiminnasta. Siitä se kaikki lähtee. Sitten voi kokeilla ja uudistaa.

Voi käydä niinkin, että uudistetaan turhaan. Olemassa oleva saattaa olla juuri se, mitä muut vasta suunnittelevat. Siinä missä isot kaupungit kaipaavat arkeen pientä ja läheistä, pienet haluavat isompaa ja laajempaa. Suomessakin herättiin jossain vaiheessa siihen ongelmaan, että keskustat autioituivat.

Kaikilla kaupungeilla ja kylillä on omat erityispiirteensä ja niitä kannattaa hyödyntää kaikkien hyväksi. Esimerkiksi Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeen yhtenä toimintamuotona oli pienet kokeilut eli minipilotit, joilla annettiin mahdollisuus tehdä itse, muiden kanssa, omassa tahdissa.

Siellä missä me nyt asumme, on palvelut lähellä ja polkupyörätiet kulkevat ristiin rastiin. On helppo kulkea ilman autoa. Pyhäjärvellä oli järvi, täällä meri. Mutta mitä täällä ei voi Pyhäjärven tapaan tehdä on se, että talvisin ei pääse työpaikalle potkukelkalla eikä voi viedä lapsenlapsia pulkalla päivähoitoon.

Vuosi koronaa ja kevätkukat työntyvät maasta

https://www.selanne-lehti.fi/uutinen/611525

Selänne-lehti 25.2.2021

Saksassa ensimmäinen koronavirustapaus havaittiin vuosi sitten tammikuun lopulla. Tämän vuoden tammikuun puoleen väliin mennessä tapauksia koko Saksassa oli rekisteröity yli kaksi miljoonaa ja yli 50000 on Srs-CoV-2-infektion seurauksena kuollut. Välillä ilmaantuvuusluvut laskevat, välillä nousevat, kuin sienet sateella osavaltiosta ja ihmisten käyttäytymisestä riippuvaisina.

Kesällä 2020 näytti vielä siltä, että virus saataisiin hallintaan. Uskottiin, että maan rajojen, koulujen ja päiväkotien, kahviloiden, ravintoloiden, hotellien ja kampaamojen sulkeminen maaliskuun puolivälistä alkaen olisi estänyt viruksen nopean leviämisen. Ja kun vain kaksi ihmistä sai kokoontua yhteen ja vain yksi perhekunnasta mennä samaan aikaan ruokakauppaan, olisi luullut, että ei virus kauan pitäisi ihmiskuntaa otteessaan.

Me monien muiden tavoin väistimme alusta asti, määräysten mukaisesti vastaantulijoita, niitä harvoja, jotka uskalsivat olla liikkeellä, ja pidimme tarkkaa huolta, että puolentoistametrin etäisyyttä ei alitettu. Niin teemme vieläkin, mutta ihan aina sitä ei voi välttää, jos polku on kapea ja toinen unohtunut omiin ajatuksiinsa. Maskia ei siihen hätään ehdi ulkona vetäistä taskusta. Sisätiloissa ja parkkipaikoilla sen käyttö on itsestään selvää, kirjoitettuna selkärankaan.

Sunnuntaina teimme retken läheiseen kaupunkiin. Jokea myötäilevää kävelytietä pitkin oli muitakin ulkoilevia liikenteessä. Kohteliaasti vastaantulijat väistivät toisiaan tervehtien. Oli ihana kevätsää. Lumikellot ja krookukset kukkivat ja aurinko paistoi lämpimästi ja takki oli ihan pakko avata ja kaulaliina työntää taskuun. Pieni vapaudentunne tuli jo rintaan.

Pian se kuitenkin haihtui huolipilveen, joka on varjostanut ihmisten olemusta koko vuoden. Aamulla se nousee uutisten myötä samaan aikaan auringon kanssa, ja vaikka kevätkukkien ilmaantumisestakin uutisoidaan, on koronarihmasto tunkeutunut niin syvälle tajuntaan, että läheltä kulkevan vanhan ystävällisen naisen hyvänpäiväntoivotuskin herätti ajatuksen: oliko hänellä korona? Olisiko pitänyt puistonpenkillä istuessamme laittaa maski kasvoille?

Suomessa ei kesällä eikä syksyllä maskeja ollut vielä kaikilla edes kaupoissa, Saksassa se oli jo arkipäivää. Nykyisin Saksassa on käytettävä kaupoissa ja julkisessa liikenteessä vain FFPS2 tai OP-maskeja. Kangasmaskit odottavat laatikossa parempia aikoja, jotka toivon mukaan ovat tulossa.

Kolumni: Parempaan suuntaan

Selänne-lehti 28.1.2021

https://www.selanne-lehti.fi/uutinen/609772

Minun näkökulmastani olemme ihmiskuntana matkalla uuteen ja parempaan suuntaan, huolimatta tai kenties juuri siitä syystä, että meneillään on rajapyykki: aikamme pandemia. Perusasiat ovat nousseet pintaan ja muun muassa kulutus laskenut. Emme tarvitsekaan niin paljon kaikkea mahdollista.

Mutta on kulutuksen ja ylenpalttisuuden kääntöpuoli huomattu jo ennen koronaakin. Esimerkiksi lihan kulutus on Suomessa laskenut, tosin ei lähellekään 1960-luvun tasolle. Suomalaiset kuluttivat (söivät) Luonnonvarakeskuksen tilaston mukaan eläimiä lähes 80 kiloa henkilöä kohti vuonna 2019. Kokonaiskulutus laski edellisestä vuodesta noin 1,5 kiloa/henkilö. Saksassa lihan kulutuksessa on sama laskeva suunta kuin Suomessa. Viljan kokonaiskulutus puolestaan kasvoi Suomessa reilut kaksi kiloa henkeä ollen 81 kiloa.

Minä en ole kuulunut eläinten syöjien lajiin 1980-luvun puolivälistä asti, paitsi vielä syön jonkin verran kalaa ja kananmunia. Nekin ovat eläimiä, mutta niitä ei lasketa lihan kulutukseen. Ehkä tämäkin asia vielä muuttuu, kun ihmiskunta kehittyy viisastuen ja osaa uudistaa ja muuttaa eläinsuhdettaan.

Sanapari lihaa korvaavat tuotteet, joka nyt monen suussa pyörii, mainoksissakin, voisi olla toisinkin päin, sillä jossain vaiheessa on alettu korvata luontainen kasvisravinto eläinten lihalla. Niin kuin nyt tilastoistakin näkyy. Vielä 1960-luvulla syötiin Suomessa lihaa kolmisenkymmentä kiloa henkilöä kohti. Kasvu, joka nyt siis on taittunut, on ollut minun elinikäni aikana hurjaa.

Ihminen tarvitsee muun muassa proteiinia, mutta siihen ei tarvita lihan massatuotantoa, eikä lihan tarvitse tämän tietämyksen ja teknologian kehittymisen ansiosta enää korvata pähkinöitä, palkokasveja ja viljaa. On parempia ja myrkyttömimpiä ja eettisempiä tapoja saada ravintoa. On tarjolla monenlaista valmistetta soijasta, kaurasta ja pavuista ja Saksassa sinilupiinista! Sinilupiini on nimittäin myös hyvä eurooppalainen vaihtoehto soijalle, ei pelkästään lihalle, sillä sadassa grammassa lupiinijauhoa on proteiinia noin neljäkymmentä grammaa. Saksassa sinilupiinin siemenistä (Lupinus angustifolius) valmistetaan muun muassa lugurttia (jogurttia) ja jäätelöä, lupiinijuomaa sekä jauhoa että rouhetta.

Onneksi kehityksen pyörät ovat siis taas kääntyneet ja välivaiheena voi vain pitää sitä, että ihmiset ahtavat itseensä suuria määriä eläimiä.

Huomio: sinilupiinia ei pidä sekoittaa myrkylliseen komealupiiniin!