Pyhäjärvi-Seura 60 vuotta

Pyhäjärvi-Seura 60 vuotta
Ollin tuokio 13. heinäkuuta 2008
Anitta Oertel


Kun minulla on ikävä kotiseutuani
taivallan kilometrejä silmilläni
kurotan katseeni sieluni maisemaan
kuiskin tuulen tuomaan
tuoksusi ja
kuviini kumpuilevat harjanteet

Kun minulla on ikävä
istun tuokion rannalla
kastan varpaani viileään veteen
pyydän lintua rikkomaan
peilini ja
uniini liplattavat aallot

Synkän rotkon ja jylhän veden
voimasta olen kasvanut,
kulkenut mutkaisia polkuja
kilometrejä taivaltanut
kuiskimaan, varpaitani kastamaan,
sieluuni uuden laulun.

Kivisen maan ja seesteisen järven
pinnasta olen etsinyt,
jäänyt hetkeksi pieneksi
jälkeni painamaan
tutkimaan, jalkojani lepuuttamaan,
mieleeni lauhkeat virrat.


Arvoisa Pyhäjärvi-Seura, hyvät pyhäjärviset ja jämsäläiset kutsuvieraat sekä juhlavieraat,

kiitos, että saan puhua tänään täällä Ollin tuokiossa Pyhäjärvi-Seuran viettäessä 60-vuotisjuhlaa. Voin arvata, että syy tähän kunniaan on se, että olen jämsäläinen ja että asun Pyhäjärvellä. Saan siis välittää onnentoivotukset teille hyvät pyhäjärviset ensinnäkin siitä, että olette Olli Tikan ansiosta itsenäisiä ja onnentoivotukset teille Pyhäjärvi-Seuran jäsenet juhlassanne. Viime vuosi oli Jämsän Kotiseutuyhdistyksen 60-vuotisjuhlavuosi. Toivotan teille onnea ja menestystä näin jälkikäteen. Olemme tulleet sisariksi.

Tässä tilaisuudessa – Ollin tuokiossa, me pyhäjärviset ja me jämsäläiset kapsahdamme kuusen latvaan, huhuilemme esi-isillemme, kuiskimme tuulia ja viilennämme jopa varpaitamme. Tosin viilennystä olemme viime aikoina saaneet säänkin puolesta. Lämpöä ja aurinkoa toivomme taipaleellemme. Saamme kuitenkin yhdessä istahtaa tuokion. Ehkä voimme myöhemminkin pohtia kotiseudun merkitystä yhdessä. Mitä se merkitsee sinulle ja minulle? Kotiseutuhenki ei kuulu vain osana menneisyyteen vaan on katkeamaton matka, joka jatkuu yli rajojen ja sukupolvien.

Tänään saan ensimmäistä kertaa kantaa ylläni oman kotipitäjäni Jämsän kansallispukua. On hieno tunne tehdä se teidän, pyhäjärvisten edessä, teidän päivänänne Ollin tuokiossa. Kiitän Jämsän kotiseutuyhdistyksen Vuokko Olkkosta, jonka pukua saan lainata. Puvun esikuva on 1700-luvulta, jämsäläisen Walborg Antintyttären puku. Pukuja ei ole kovin monta ja on kuin ihme, että tämä sopi ylleni kuin tehtynä aina kenkiä myöten. Emme me jämsäläisetkään kuitenkaan ole ihan samasta muotista valettuja, kuten eivät näytä olevan pyhäjärvisetkään.

Teitä on moneksi. Se on jo huomattu. On savolaista ja lappalaista juurta, pohjalaisia ja jäivätpä monet jämsäläisetkin Pyhäjärvelle 1500-luvun puolivälissä. Kuka teistä tietää tai uskoo olevansa jämsäläistä juurta? Jämsä-nimisiä ainakin on monia.

Pitäisi paneutua useiksi kuukausiksi lukemaan Pyhäjärven historiasta kertovia kirjoja, että voisi oikeasti siitä jotain sanoa. Tai pitäisi vuosia istua kuuntelemassa tarinoita, joita kansa kertoo, jotta voisi ymmärtää sitä henkeä mikä täällä vallitsee ja mikä on vallinnut. Tässä puheessa olen käyttänyt lähteinä Jämsän historiasta kertovia kirjoja, Pyhäjärven kotiseutujulkaisuja, Pyhäjärven Sanomia vuodelta 1979 sekä Jorma Tulkun Pyhäjärven seurakunnan historiaa ja Veikko Anttosen tutkimusta pyhästä.

Onneksi on Pyhäjärvellä miehiä ja naisia, jotka ovat tutkineet ja tallentaneet arvokasta ajantietoa. Kirjoja on julkaistu. Yhä niitä kirjoitetaan. Juuret kiinnostavat. Kirjoja luetaan. Pyhäjärven kulttuuri vaikuttaa rikkaalta ja moninaiselta kaikkine vivahteineen. Kotiseutu onkin nostettava ylös arvoisalleen paikalle. Sitä on hellittävä ja vaalittava – ja rakastettava. Toki tapahtumia täytyy tarkastella myös kriittisellä silmällä, sillä ne jalanjäljet, jotka nyt painamme siihen, ovat tulevaisuuden porraspuita. Eikä oman kotiseudun rakastaminen tarkoita sitä, että ei hyväksyisi ja arvostaisi naapurin kotiseutua. Päinvastoin. Itse olen löytänyt omat jämsäläiset juureni syvemmin teidän pyhäjärvisten ansiosta. Kiitos, että olette olemassa!

Kuusikymmentä vuotta on Pyhäjärvi-Seura tehnyt eri tavoin, ajasta ja yhteiskunnallisista oloista riippuen, työtä kotiseudun kehittämiseksi ja sen voiman ylläpitämiseksi, josta saavat uudet sukupolvet kasvunsa. Kotiseutumuseon ohella on viime vuosina nostettu henkeä järjestämällä tapahtumia, kuten Aleksis Kiven päivän kirjoituskilpailu ja Kalevalan päivän juhla. Ollin tuokio on pyhäjärvisten ikioma tunnus. Se muistuttaa pyhäjärvisyydestä.

Pyhäjärvi monien muiden suomalaisten kuntien tavoin on kehittynyt erämaasta kaupungiksi monien vaiheiden kautta. Erittäin merkittävä tapahtuma Pyhäjärven historiassa oli, kun Olli Tikkanen tai Olli Tikka kävi Kustaa Vaasan luona Tukholmassa. Syynä käyntiin oli Jämsän talonpoikien väkivaltainen käyttäytyminen uudisasukkaita kohtaan. Seutuhan oli Jämsän ikivanhaa takamaata, nautinta-aluetta.

Suur-Jämsän historiassa mainitaan, että jämsäläiset olivat käyneet kuninkaan luona rauhanomaisin aikein jo kaksi vuotta aikaisemmin, vuonna 1550, valittamassa savolaisten ja lappalaisten tunkeutumisesta heidän erämailleen ja kalavesilleen. Valituksesta ei ollut kuitenkaan mitään apua. Päinvastoin kuningas kirjoitutti maamme käskynhaltijoille ja voudeille, että riidanalaiset erämaat oli viipymättä luovutettava uudisasukkaille. Se oli sen ajan henki.

Kuningas oli jo vuonna 1542 julistanut avoimessa kirjeessään kaikki erämaat kruunun omiksi ja luvannut niihin uudisasukkaille vapaan pääsyn. Kuningas halusi uusia veronmaksajia uudisviljelijöistä ja kruunun tulojen kartuttajia samalla kun hän maanpuolustusta ajatellen mielellään näki valtakunnan väkiluvun kasvavan. Jämsäläisten oli vaikea luopua vanhoista alueistaan, toisin sanoen oikeudesta alueen luonnonvaroihin.

Syntyi riitoja ja selkkauksia. Jämsäläiset hävittivät kiivastuksissaan uudisasukkaiden taloja ja surmasivat heitä. Vuonna 1552 Kustaa Vaasalta tuli kirje, joka osoitti selvästi, että uudisasukkailla oli oikeus siihen maahan, minkä he olivat ottaneet erämaasta. Näin saattoi vakinainen asutus alkaa. Erämaita asutettiin.

Tämän päivän näkövinkkelistäkin on turvallista tietää, että kylillä on elämää ja vakinaisia asukkaita. Ne tukevat olemassaolollaan koko pitäjää. Nykyisin erämaalla tarkoitetaan vähintään kahdeksan kilometrin päässä tiestä olevaa aluetta, jolla ei ole pysyvää asutusta.

Olli Tikan jalanjäljistä on ollut hyvä ottaa askeleita eteenpäin. Ne ovat kantaneet 457 vuotta. Ne jäljet ovat tuoneet asukkaita Pyhäjärvelle, luoneet kyliä, tuoneet elämää ja toimeentuloa. Olli Tikan askeleet voivat olla liian suuret, toisille liian pienet, liian lyhyet tai liian pitkät. Vain harvoin käyvät askeleet täysin yhteen, mutta eteenpäin ne vievät. Ilman Olli Tikan sitkeyttä emme taitaisi olla tässä tänään.

Pyhäjärviset eivät tahtoneet aikoinaan jäädä erämaapitäjäksi. Eivät tahtoneet myöhemminkään sivustakatsojina todeta, kuinka naapuripitäjät ”henkisissä riennoissaan edistyvät ja aineellisissa pyrkimyksissään” kykenevät luomaan uusia elämänmahdollisuuksia asukkailleen. Näin kirkkoherra U. N. Taipale 1952 totesi Kotiseutujulkaisussa. Hän kirjoitti muun muassa, että: ”Me tahdomme seurata uuden ajan mukana. Voimakkain edellytys siihen on yhteinen kotiseuturakkaus ja elävä yhteenkuuluvaisuuden tunne. Hyvin tärkeä tunne tänäkin päivänä, kun rajoja muutetaan nopeassa tahdissa.

Pyhäjärvi-Seura perustettiin juuri yhteisten asioiden vaalimiseksi ja edistämiseksi. Saman vuoden Kotiseutujulkaisussa Herman Tulkku runoili näin: ”Pyhäjärvi puhuu: - minuun uskottiin. Siksi olen Pyhä. Minä Pyhänä pysyn; ajatus ei sammaloidu. Täällä taisteltiin. Hiidet väistyivät. Minä olen laaja, kaikkien kylien rannoista kirkon rantaan asti.

Ihmisen elämällä on kaikkialla järjestyksensä ja myös rajansa. Pyhäjärviset saavat kokea tuta rajan olemassaolon ja vaikutuksen jokapäiväisessä elämässään. Pyhäjärvi, rajajärvi, nousee huulille tai osuu silmiin lähes joka päivä. Siitä on tullut itsestäänselvyys.

Pyhä on ihmisen vuosituhantisiin perinteisiin perustuva tapa merkitä eri asiat ja paikat muusta erilleen ja antaa niille erityisasema. Pyhä merkitsee erottamisen ja rajauksen. Se merkitsee myös arvon.

Kotiseutu ja kotikunta ovat monille ihmisille pyhiä. Niillä on erityistä arvoa. Koko ihmiskuntamme historiassa pyhät asiat ovat olleet ensisijaisesti yhteisöllisyyttä voimistavia. Ei siis mikään ihme, että yhteinen asuinpaikka, kunta ja kaupunki muodostuvat meille pyhiksi. Suomessa on toistasataa paikannimeä, joissa pyhä esiintyy määriteosana. Sana pyhä on Suomessa pronssikautinen germaanilaina. Jorma Koivulehto on selvittänyt sen varhaiskantasuomalaiseksi asuksi Püsä. Pyhä on paikannimissä asutetun maa-alueen ulkoisen rajan merkitsijä.

Pyhäjärven nimi ei ole siis syntynyt vailla merkitystä. Nimi on ylipäätänsä hyvin tärkeä. Sitä ei voi kilpailuttaa. Nimi synnyttää voimaa ja herättää mielikuvia. Kun tulin neljä vuotta sitten kiertoteitse Jämsästä Pyhäjärvelle, en tuntenut paikkakunnan historiaa, en sen taustoja. Pyhäjärvi-nimi kalskahti komealta. Se synnytti niin paljon hyviä mielikuvia, että siitä tuli koko perheelle uusi kotikunta.

Pyhäjärvi-Seuran kotiseutujulkaisussa 1957 A. Hosiasluoma pohti kuntaa ja kotiseututyötä. Ei ole mitään uutta auringon alla, kuten Saarnaaja Vanhassa Testamentissa toteaa. Hosiasluoma kirjoitti jo silloin, 50 vuotta sitten, että kotiseututyö merkitsee erittäin paljon poismuuton jarruttajana. Kotiseututyötä on kaikki toiminta mitä kunnassa kuntalaisten toimeentulon ja viihtyvyyden hyväksi tehdään. Se tutkii menneisyyttä, elää tässä päivässä ja tähyää huomiseen. On tärkeää pysyä asuttuna ja elävänä. Ja on tärkeää tuntea rajansa.

Voisiko unelmoida siitä, että Pyhäjärvellä nousisi kotiseututyö vieläkin voimallisemmaksi? Kotiseutuhengestä, kuuluisasta Pyhäjärvi-hengestä ainakin saimme viitteitä viime vuonna, kun kuntaliitosasiaa puitiin. Me-henki kantoi, vaikka valtuusto päättikin kuntaliitoksen puolesta. Moni tunnusti kuitenkin kotiseutunsa pyhyyden, arvon ja rajat. Nimen menettäminen, rajan siirtyminen ja pyhän uudelleen tarkastelu pohditutti, pelottikin.

Uskaltaisiko vielä unelmoida rakentamisesta rajojen sisällä ja näin korostaa pyhyyden ja sitä kautta identiteetin merkitystä? Pyhyyden tunnistamisen kautta saamme nauttia myös sen voimasta.

Pyhäjärvi tarvitsee Olli Tikkoja. Se tarvitsee sitkeitä puolestapuhujia ja kehittäjiä. Eihän se halua tulla takaisin erämaaksi, asumattomaksi toisten nautinta-alueeksi?

Yleiseen viihtyvyyteen on syytä poismuuton välttämiseksi vielä 2010-luvullakin panostaa. Viihtyvyys pitää sisällään paljon enemmän kuin pelkän ulkoisen kauneuden. Se merkitsee Ollintien ja torialueen kunnostamisen lisäksi myös hyväksymistä ja laupeutta, suvaitsevuutta. Luottamusta, arvostusta ja ystävällisyyttäkin voimme toisillemme jakaa. Ja olen huomannut, että näitä hyveitä on Pyhäjärvellä paljon. Olette hyviä ihmisiä.

Niin paljosta on Pyhäjärven kokoisessa kaupungissakin huolehdittava. Aina eivät intressit ja näyt käy samoja jälkiä. On niin sanottuja uudisasukkaita ja on niin sanottuja jämsäläisiä. Jämsäläiset muuttuvat uudisasukkaiksi ja uudisasukkaat jämsäläisiksi. Merkitykset vaihtavat ajan myötä paikkaa kuin maailmanpyörässä. Ehkä juuri sen takia meillä ihmisillä on rajamme ja järjestyksemme, että pystyisimme huolehtimaan siitä paikasta, missä milloinkin asumme. Ainakin roskat olisi siivottava ja paikat kunnostettava, jotta puhdas energia voisi virrata. Puhtaus on köyhän rikkaus, sanotaan. Jämsäläiset sanovat omasta seudustaan, että ”se on rumueessaankin koriita tämä jämpsä”.

Rauha muuten solmittiin jämsäläisten ja pyhäjärvisten kesken heinäkuussa 1979. Pyhäjärvi-Seura luovutti silloin Jämsän Kotiseutuyhdistykselle vanhan Tikkalan talon aitan avaimen. Monet avainasiantuntijat sanovat, että sillä aukeaa melkein mikä tahansa ovi Pyhäjärvellä. Tämä oli erittäin suuri luottamuksen ja sisaruuden osoitus!

Monet asiat huolestuttavat nykypäivänä ja niistä olisi hyvä puhua kasvotusten. Itse olen huolissani autioitumisen, mökkiytymisen, neljän seinän sisällä olemisen, masennuslääkkeiden ylivallan aiheuttamasta lamaantumisesta. Mutta on hyvä, että kaupunki kiinnittää nyt enemmän huomiota keskustan yleisilmeeseen. Hyvä, että se ei muutu leppoisasta kohtauspaikasta läpikulkupaikaksi, sillä kaupunkimaiseen elämäntapaan kuuluu tavata toisia puistoissa ja kahviloissa. Kuuluu tapoihin vaihtaa kuulumisia ja mielipiteitä, ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin ja epäkohtiin. Väittely kuuluu asiaan, riidatkin, samoin rauhan solmiminen. Näin voimme antaa avaimet toistemme ajatusmaailmaan ja synnyttää uuden laulun.

Pyhäjärvellä kylät ovat vielä elinvoimaisia. Jos ne joskus tyhjenevät, muuttuu kaupunki laitamiltaan takaisin erämaaksi ja pian sama tapahtuu myös taajamassa, joka muuttuu kyläksi. Tilalle rakennetaan suuria kauppakeskuksia tyydyttämään ihmisen perustarpeita. Olemme uusien kysymysten edessä: haluammeko oikeita ja aitoja kaupunkikeskuksia vai keinotekoisia maailmoja? Onko kehityksen vääjäämätön kulku, että toinen rakentaa ja toinen hajottaa?

On mielenkiintoista, että pyhä, erä ja hiisi-termeihin liittyy ajatus rajasta. Käsitteet ovat ajan myötä saaneet uusia merkityksiä. Hiisi esimerkiksi muuntui kristinuskon maahantuonnin myötä positiivisesta, asutetun alueen sisäpiirissä pyhäksi erotetun paikan merkityksestä negatiiviseksi. Hiidet nimittäin sijaitsivat asutusyhteisön sisäpiirissä ja niiden rajanveto liittyi kahden asujamiston välille: elävien ja kuolleiden. Hiisitarinat kulkevatkin vahvana sekä Jämsässä että Pyhäjärvellä. Hiisi-nimisiä paikkoja esiintyy molemmilla seuduilla useita. On Hiidenmäkeä, Hiidenluolaa, Hiidenkirnua, Hiidenkylää.

Pyhäjärvellä on omat ulkoiset ja sisäiset rajansa ja se on tullut syliksi ihmisille läheltä ja kaukaa, saanut huomaansa vieraat ja tutut. Tästä kulttuurien moninaisuudesta on syntynyt paljon uutta ja merkittävää. Uusia lauluja on tehty. Uskon vakaasti, että kotiseutu elää, jos pidämme sen Pyhänä.
Anitta Oertel

Anitta Oertel

Yhteystiedot

Anitta Oertel
040 7617 388
Lähetä sähköpostia
Lähetä viesti