Erkki Niirasen pitkä tie johti Pyhäjärvelle

Karjala-lehti 16.2.2017

ANITTA OERTEL

Maaliskuun 18. päivä 85 vuotta täyttävän Erkki (Eero) Niirasen elämän polku on ollut pitkä ja vaiheikas. Kaksi kertaa hän lähti evakkoon Karjalasta, ensimmäisen kerran kuusi- ja toisen kerran kaksitoistavuotiaana.
Monen mutkan kautta hän päätyi Pyhäjärven Lippikylään, jossa hän on asunut jo 57 vuotta.

Ensimmäinen lähtö evakkoon

Erkki Niiranen pitää kädessään valokuvaa, joka on otettu 1936 hänen syntymäkodistaan Soanlahden Kuikan kylässä. Sieltä perheelle tuli yllättävä lähtö, sillä rintama parinkymmenen kilometrin päässä Tolvajärvellä oli murtunut.
- Joulukuussa 10. päivän tienoilla 1939 keskellä yötä sotilaat tulivat ja sanoivat, että meillä on puoli tuntia aikaa olla linja-autossa. Lehmät ajettiin hankeen ja sinne jäivät. Isä, joka oli takarintamalla ja kotona, lähti hevosella, minut ja veljet köytettiin äidin vyötärölle, ettemme olisi eksyneet. Vähän väliä linja-auto joutui pysähtymään kun pommikoneet lensivät, Niiranen muistelee.

Perhe lastattiin Alattun asemalta härkävaunuihin. Keskellä vaunuja oli kamiina ja lavereita laidoilla. Niiranen muistaa miten vanhempi naisihminen pyllisti junan ovesta ja putosi hankeen.
- Sotapoliisit toivat hänet seuraavalle asemalle ja kysyivät mistä vaunusta tämä mummo putosi.
Juna vei heidät Hankasalmen asemalle ja sieltä matka jatkui hevoskyydillä Konneveden Sirkkamäen kylälle, jonne perhe asettui talveksi.
- Siinä me kaksi nelihenkistä perhettä asuimme 30 – 40 neliömetrin autiomökissä. Sitten muutimme kilometrin päähän isompaan taloon päätyasuntoon. Siinä oltiin se kesä, ja äiti synnytti siskon kesäkuussa 1940. Minä aloitin koulun Sirkkamäen koulussa.

Takaisin Karjalaan

Isä Niiranen oli Metsähallituksessa työnjohtajana ja niin perhe muutti isän työn takia 1941 alkupuolella Pylkönmäelle Kukonkylään, jossa Erkin kansakoulun käynti jatkui. Talven perhe ehti siellä asua, kunnes he kesällä 1941 muuttivat takaisin Karjalaan.
- Mutta syntymäkoti oli poltettu. Menimme Korpiselälle, Tšiipakan kylään, äidin syntymäkotiin syksyksi ja talveksi ja sitten muutimme metsänvartijan tilalle Riekkalan kylään, 16 kilometrin päähän Korpiselältä. Muistan, kun riihessämme oli syksystä 1943 seuraavaan kevääseen 40 neuvostoliittolaista sotavankia metsätöitä tekemässä ja vain yksi vahti. He tekivät meille lapsille kaikenlaisia puupyssyjä. Vienan Karjalasta oli osa vangeista ja he osasivat suomea.
- Sieltä oli 16 kilometriä hevostietä kouluun. Maanantaiaamuna hiihdettiin tai käveltiin vanhemman veljen kanssa kouluun. Kirkolla oli talo, jossa nukuttiin, ja perjantaina taas lähdettiin ja haettiin kotoa evästä.

Korpiselän Riekkalan kylästä Erkki lähti evakkoon toisen kerran. Hän oli kaksitoistavuotias, kun heinäkuussa 1944 tuli lähtö.
- Sillä kertaa ei ollut niin kiireistä, saatiin tavaroita hevosen kyytiin ja lehmät mukaan. Ajoimme Rääkkylään Savonranta-nimiseen paikkaan ja Anna-nimisellä hinaajalla Saimaata pitkin Varkauteen. Muistan, kun laivalta putosi 12-vuotias poika Saimaaseen.

Varkaudesta heidän matkansa jatkui härkävaunuissa Iisalmi-Ylivieska-rataa Seinäjoelle ja sieltä Vöyrille.
- Siellä oli toinen vihollinen vastassa. Suomenkielisiä ei hyväksytty ruotsinkieliselle alueelle. Kävivät kivittämässä meidän mökkiä öisin. Kun isä tuli lomille Vöyrille hän ihmetteli kun kiviä lensi seinään. Isä ampui pari kertaa ilmaan, niin kivittäjät säikähtivät. Isä sanoi, että ei me tämmöisessä paikassa ruveta olemaan.
Vöyriltä perhe muutti Isoonkyröön Ulvilan kylään, missä kaksi sisarusta otti Niiraset omaan torppaansa asumaan ja rakensivat heille myöhemmin yhden huoneen ja saunan.
- Teimme heille maatöitä. Tein töitä aina kun ei ollut koulua. Siellä asuttiin 1947 vuoteen saakka, ja keväällä isä osti Nivalan Karvoskylästä pienen maatilan. Vanhat rakennukset purettiin ja uudet rakennettiin 1948 - 1949. Äiti sairastui niihin aikoihin ja jouduimme ottamaan palvelijan, sillä meillä oli kolme lehmää, sikoja ja lampaita ja hevonen.

Hyvä elämä

Erkki tapasi Taimin joulukuussa 1950 opintokerhossa Nivalassa. Taimi kertoi Erkille, että hänellä ei ole ollut koskaan kotia, johon Erkki vastasi, että: ”Lähde sinä minun mukaani, niin sinulla on aina koti”. Niin Taimi tuli ensin apulaiseksi Erkille, kihloihin he menivät seuraavana kesänä ja naimisiin 1952. Vihkiäisistä tulee kuluneeksi maaliskuussa 65 vuotta. Heille syntyi aikojen saatossa kolme tytärtä ja yksi poika, lapsenlapsia 15 ja neljännessä polvessa 28 lasta. Omaa pappaansa, isänisää Erik Niirasta Erkki ei koskaan ole nähnyt.

Uusi aika alkoi, kun Erkki aloitti työt Pyhäsalmen kaivoksen rakennustyömaalla. Elettiin vuotta 1960. Erkki osti 3,5 hehtaarin maatilan läheltä kaivosta Lippikylästä, jonne asettui muitakin perheitä samoilta seuduilta Karjalasta. Erkki aloitti oman talon rakentamisen syksyllä 1961.
- Ensin rakensin navetan, jossa asuimme ennen kuin talo valmistui. Yöllä rakensin taloa öljylapun valossa, kun päivät olin kaivoksella töissä. Taimi hoiti lapset ja karjan eikä ollut koskaan ansiotöissä.

Erkki Niiranen oli yhteensä 33 vuotta ja siitä 22 vuotta Pyhäsalmen kaivoksen rakennuskorjaamo-osaston työnjohtajana ja sen jälkeen Taimi-vaimon omaishoitajana tämän kuolemaan, syksyyn 2014 asti.

Erkin muisti on terävä. Tarkka ajankuva piirtyy kuulijalle eikä ole vaikeaa kuvitella olosuhteita, jotka olivat Erkin lapsuuden ja nuoruuden Suomessa vallalla.
- Ne hetket eivät koskaan unohdu, mutta minulla on ollut hyvä elämä, Erkki Niiranen toteaa.

KUVATEKSTI
Erkki (Eero) Niiranen muistelee tarinaansa keinutuolissa keskellä valoisaa ja tilavaa olohuonetta. Ikkunoista siintää koivut ja Pyhäjärven Lippikylän peltoaukeamat. Keinutuolin on tehnyt tasan 90 vuotta sitten hänen lokakuussa 2014 poisnukkuneen Taimi-vaimonsa kasvatti-isä.

Anitta Oertel

Anitta Oertel

Yhteystiedot

Anitta Oertel
040 7617 388
Lähetä sähköpostia
Lähetä viesti