Häpeän voi kääntää voimavaraksi

Käsi kädessä -lehti 1/2008
Teksti: Anitta Oertel

Hyvä, paha häpeä

„Häpeän kokemus on parhaimmillaan kuin pulahdus kylmään veteen”

-Häpeä on sisäinen haava, joka erottaa ihmisen itsestään ja muista, kuvailee Vuoden pappi 2006 Tarja Korpela mittavaksi ongelmaksi havaittua tunnetta, häpeää.

Tutkimusten mukaan näyttää siltä, että häpeä on syyllisyyttäkin suurempi tekijä mielenterveyden häiriöissä kuten masennuksessa, josta puolestaan on tullut suomalaisille yleisin työkyvyttömyyden syy.

Arkikielessä häpeä ja syyllisyys sekoittuvat herkästi, sillä usein ne kohdistuvat myös samaan tekoon. Häpeätutkimusryhmässä mukana olleen Tarja Korpelan mukaan syyllisyyden ja häpeän tunteen erot on hyvä selvittää, jotta häpeää voitaisiin hoitaa oikeilla lääkkeillä.
- Syyllisyys liittyy siihen, mitä olen tehnyt muille. Häpeä kuvaa sitä, mitä olen itsessäni. Syyllisyys katsoo ulospäin, häpeä sisäänpäin, sanoo Korpela.

Häpeä on syyllisyyttä intiimimpi, salatumpi ja kokonaisvaltaisempi tunne. Se koskettaa ihmisen itseisarvoa ja kunniaa. Häpeä on myös paljon syvempää kuin hämmennys, nolostuminen tai ujous.
- Häpeän tunne koskee olemustamme. Se ei kosketa vain sitä mitä olemme tehneet tai sanoneet vaan sitä mitä olemme. Ei ole kysymys vain jonkin rypyn tai tahran häpeämisestä. Koko vaate on epäkelpo.

Eroon häpeäkaavusta

Häpeätutkimuksessa on havaittu kaksi tyypillistä tapaa reagoida häpeään. Häpeä joko hylätään eli yritetään paeta ja piiloutua tai käännetään pöytä nurin ja nöyryytetään toisia. Korpela toteaa, että hylkäämisstrategia on tehokas vain osittain, sillä juosta voi, mutta ei paeta. Toisten nöyryyttäminen voi toimia egoa suojaavana funktiona, mutta se ei poista häpeää.

Häpeä on luonnollinen tunne. Tiettyyn tilanteeseen tai sosiaalisiin normeihin tai kulttuuriin liittyvänä se on positiivinen ja ihmistä suojaava asia. Tällaista positiivista häpeää ihminen kokee häneen kohdistuneiden vaatimusten edessä ja se auttaa häntä kasvamaan yhteisön jäsenenä.

Mutta häpeä voi suurentuessaan ikäänkuin syventyä. Siitä voi tulla osa minuutta. Kun häpeä on muuttunut elämää kahlitsevaksi tunnetilaksi, ei se enää ole voimavara vaan kahle, joka hallitsee. Mitä enemmän häpeää väistellään, sitä enemmän se riivaa. Häpeä voi peittää alleen hyvät tunteet ja estää nauttimasta normaalista arjesta.

Tarja Korpela uskoo, että yksistään jo häpeän tunteen tunnistaminen ja tunnustaminen voi riittää vapautumaan häpeäkaavusta.
- Anna sen vain olla. Kaikille tunteille ei tarvitse tehdä mitään. Pelkkä tunteen myöntäminen estää meitä sekoilemasta häpeän kautta ohjautuvaan käytökseen.

Koulukiusattu, raiskauksen tai insestin uhri tai konkurssin tehnyt kokee usein ahdistavaa, muut tunteet alleen jyräävää häpeää. Oma olemus koetaan häpeälliseksi, häväistyksi. Häpeän tunnistamisen kautta voi huomata ja oppia ymmärtämään, ettei itse ole välttämättä vastuussa sen synnystä.
- Aina ei tarvitse analysoida tai hoitaa, muuksi nikkaroida. Joskus se on kuin sielun yö, jota voi yhdessä katsoa, kunnes se vaihtuu aamuksi, lohduttaa Korpela.

Korpela puhuu häpäisemisestä myös kasvattamisen välineenä, jota on käytetty aikojen alusta asti kaikissa ihmisyhteisöissä, viiteryhmissä ja arvostusyhteisöissä. Usein häpeäkontrollia harjoitetaan huomaamatta perheissä, kouluissa, armeijassa ja eri uskonnollisissa ryhmissä. Häpeä vahvistaa yhteisön yhtenäisyyttä ja saa aikaan samanmuotoisuutta ja järjestystä. Häväistyksi tulemisen pelko kontrolloi ankarasti yksilöä.
- Häpeä on paradoksaalinen tunne. Toisaalta se pakottaa ja herkistää ottamaan huomioon vaatimukset, toisaalta se orjuuttaa, sanoo Korpela.

Häpeä tunnistaminen voi olla erityisen vaikeaa, jos se on syntynyt jo varhaislapsuudessa. Lapsuudessa sisäistetty häpeä kulkee tavallisesti mukana koko elämän. Syvyyspsykologiasta kumpuavassa häpeätutkimuksessa on havaittu, että ensimmäisiä häpeään liittyviä tunteita voidaan löytää jo alle vuoden ikäisillä lapsilla. Kaikkein merkittävimmät, elämää kahlitsevaa häpeää aiheuttavat kokemukset sijoittuvat juuri ensimmäisiin elinvuosiin.

Häpeästä voi kuitenkin vapautua. Korpela viittaa Ben Malisen kirjaan: ”Häpeän monet kasvot”, jonka viimeisellä sivulla lainataan Lyylin, 60 v, ajatus: ”Kunhan saan voimia, heitän häpeäkaapuni pois, sillä olen kyllästynyt sitä kantamaan. Eihän se edes minulle kuulu”.

Kokijasta tarkkailijaksi

Häpeän työstäminen alkaa, kun häpeä on tunnistettu ja tunnustettu. On tärkeää hyväksyä häpeä ja antaa aikaa itselleen ja sen käsittelylle. Parhaimmillaan häpeästä kärsinyt huomaa, että ei olekaan niin huono ja arvoton kuin hän on kuvitellut tai hänelle on uskoteltu. Häpeän sijasta löytyykin itsestä ominaisuuksia, joista voi olla ylpeä.

Häpeän tunnustaminen toiselle auttaa, mutta häpeän paradoksi on siinä, että paljastumisen kuvitellaan lisäävän häpeää. Suomalaiseen kulttuuriin myös kuuluu sekä häpeän että muiden tunteiden salaaminen. Häpeästä puhuminen on vaikeaa, koska silloin joutuu arvostelemaan niitä, jotka ovat aiheuttaneet häpeän. Toisen kanssa puhuminen kuitenkin vapauttaa ihmisen häpeän kokijasta häpeän tarkkailijaksi. Häpeästä puhuminen on samalla myös häpeän uhmaamista.
- Puhumalla lakkaa häpeämästä häpeää. Silloin ei enää eristä itseään parantumisen mahdollisuudelta, sanoo Korpela.

Tarja Korpela kehottaa puhumaan häpeästä ainakin yhdelle luotettavalle henkilölle, josta voi uskoa, että hän ei häpäise.
- Jokaisella tulisi olla edes yksi ihminen, jonka kanssa peilata itseänsä kunnioittavassa ja rakastavassa vuorovaikutuksessa.

Korpela tuo esille Helen Block Lewisin esityksen siitä, että häpeän alkuperä olisi jo esikielellisessä kehitysvaiheessa. Häpeä tuottaa usein häpeävälle persoonalle sanattomuuden.
- Häpeästä kertominen, siitä puhuminen ja sanoiksi muodostaminen rikkoo sitkeän noidankehän.

Jos lähellä ei ole ketään kenen kanssa käydä läpi häpeäkokemuksia, on kirjoittaminen hyvä väylä, jonka avulla voi tunnustaa häpeää tuottaneet asiat itselleen.

Sosiaalinen aisti

Häpeän tunne on pohjimmiltaan ihmisyyttä suojaava ja rakentava. Vaikka se on kipeä, kiusallinen ja epämiellyttävä tunne, se on myös moraalisia vaatimuksia vahvistava ja tärkeä kasvattava, sosiaalinen aisti. Monen tutkijan mukaan häpeä on nimenomaan merkki sisäistetyistä vaatimuksista. Parhaimmillaan häpeä saa ihmisen toimimaan yksilöllistä hyvinvointia suojelevien sääntöjen mukaan. On tilanteita, joissa ihmisen ikään kuin kuuluukin hävetä.
- Tällainen häpeän kokemus on parhaimmillaan kuin pulahdus kylmään veteen: ohimenevä ja ravisteleva tunne, joka auttaa tarkistamaan suuntaa. Häpeän tunne voi myös estää meitä tekemästä uudelleen väärin, sanoo Korpela.

On siis olemassa myös hyvä häpeä, joka antaa luvan olla epätäydellinen, epäonnistua ja tarvita toisia. Se viestittää, että jotakin on vialla, tai jotakin on muutettava suhteessa ympäristöön. Hyvä häpeä johtaa vastuuntuntoon ja pitää yhteiskuntaa pystyssä ja ihmisen oikeilla raiteilla. Ben Malisenkin mukaan häpeä on elämän kannalta välttämätön ja hyvä tunne. Siitä ei pidä pyrkiä pääsemään kokonaan eroon. Sen sijaan sitä on opittava sietämään ja käsittelemään samalla tavalla kuin ahdistusta ja muuta pahaa oloa.

Lähde: Ben Malinen: Häpeän monet kasvot, Kirjapaja 2003



Anitta Oertel

Anitta Oertel

Yhteystiedot

Anitta Oertel
040 7617 388
Lähetä sähköpostia
Lähetä viesti