Elämänohjeet löytyvät oman mielen sisältä

Käsikädessä 3/2010

Teksti: Anitta Oertel

Tietoyhteiskunnalle on tyypillistä, että ihmiset turvaavat arkielämässäänkin asiantuntijoihin ja erityisosaajiin. Pukeutumiskonsultit, stailaajat, sisustussuunnittelijat ja sijoitusneuvojat sekä kasvatus- ja perheneuvojat voivat auttaa onnistuneisiin ratkaisuihin, mutta samaan aikaan ihmisten usko omaan sisäiseen tietoon horjuu.
- Onko niin, että nykyihminen ei rohkene luottaa siihen viisauteen, joka löytyy, kun kysyy levollisesti neuvoa itseltään? Kysyy vaativan erityistason psykoterapeutti, psykologi ja psykoterapian kouluttaja Juhani Laakso.

Laakso kutsuu tätä kehitystä myös itsestä vieraantumiseksi. Hän sanoo, että ihminen menettää helposti kosketuksen sellaiseen hiljaiseen tietoon tai intuitiiviseen näkemykseen, jonka päällä hän istuu.
- Kun oletamme, että viisaus on itsemme ulkopuolista tietämystä, jota tulee lukea ruudulta, emme ehkä edes pysähdy katsomaan, jos vastaus löytyisi myös oman mielen sisältä.

Juhani Laakso kannustaa ihmisiä tutkimaan itseään, mieltään ja löytämään mietiskelyn ja hiljentymisen kautta avaimet aitoon onnellisuuteen, sillä mieli pystyy rakentamaan uutta ja levollisempaa suhdetta, vaikka elinoloja ei aina pysty poistamaankaan. Hän on vakuuttunut, että kuka tahansa voi kohentaa hyvinvointiaan, olivatpa olosuhteet mitkä tahansa.
- Meille on annettu synnyinlahjana mieli, joka oikein käytettynä voi ohjata tunteemme, kehomme reaktiot ja ajatuksemme ehjäksi kokonaisuudeksi, sanoo Laakso.

Tunnemyrskyt, voimakkaat mielihalut ja myrkylliset ajatukset tuottavat psyykkistä kärsimystä ja johtavat usein myös ristiriitoihin yhteiselämässä. Mielen taidot sen sijaan vahvistavat ihmisenä olemisen parhaita hyveitä - myötätuntoa, mielentyyneyttä ja elämäniloa. Ne auttavat kohtaamaan vaikeitakin asioita ja päästämään irti hyvinvointia myrkyttävistä ajatusmalleista.

Ihminen pystyy moraalisiin valintoihin

Juhani Laakso esittelee syksyllä 2009 ilmestyneessä teoksessaan Mielen taito (Kirjapaja) seitsemän taitoa, jotka yhdistävät niin kehon ja mielen kuin järjen ja tunteen tavalla, joka edistää arjen hallintaa. Opettelemalla läsnäoloa, myötätuntoa, tarkkaavuutta, hyväksymistä, tunnesäätelyä sekä ajatusten vapauttamista ja omistautumista, voi muuttaa elämäänsä toivottuun suuntaan.
- Jokainen voi kehittää mielen taitojaan rakentaakseen elämästään omia perimmäisiä arvojaan ja ihanteitaan vastaavan, sanoo Laakso.

Lähes neljäkymmentä vuotta psykologina ja psykoterapeuttina sekä kouluttajana toiminut Laakso tuo myös esille ajatuksen tällä vuosikymmenellä vahvistuneesta uudesta toiveikkaasta ihmiskuvasta: ihminen ei ole perintötekijöidensä ja hermoverkkonsa ennalta määrätty robotti vaan kykenee tekemään moraalisia valintoja harkintansa pohjalta.
- Olemme oppineet rakentamaan tarinoita, joissa asetumme olosuhteiden, toisten ihmisten, menneisyytemme, jopa geeniemme ja välittäjäaineiden uhriksi. Uhrikertomukset alkavat ohjata toimintaamme ja saavat meidät kehittämään haitallisia tunteita, kuten katkeruus, masennus, kateus ja viha.

Uhriasemassa ihminen luopuu helposti omasta vastuusta. Mutta Laakso uskoo, että ihminen pystyy hyviin tavoitteisiin ja mielekkääseen elämään, ja ihmisellä myös on runsaasti vapaata tahtoa ohjata elämänsä kulkua parempaan suuntaan.


Ota hetkestä kiinni

Juhani Laakso on havainnut, että tietoisuustaidot auttavat säätelemään tunteita, ja oikeassa mielentilassa ihminen pystyy myös asettumaan eläytyvästi toisen asemaan, jolloin voidaan vähentää riitoja.
- Erityisesti ylilyövät tunteet, sellaiset kuin paniikki, raivo tai epätoivo, tarvitsevat nopeaa lauhdutusta etteivät ne käänny vaarallisiksi, sanoo Laakso.

Mielentyyneyttä kannattaa tavoitella, ihan opetella, sillä rauhoittuneessa mielentilassa ihminen tietää paremmin, miten toimia.

Sähköposti- ja tekstiviestiaikakaudellakin, ja ehkä juuri tässä nopearytmisessä tietoyhteiskunnassamme erityisesti, vanha ajatelma "laske kymmeneen ennen kuin puhut, sataan, jos olet erittäin vihainen" on kultainen neuvo. Joku on sanonut vetävänsä aina henkeä ennen kuin painaa lähetä -nappia.

Laakso tuokin kirjassaan esille neurokirurgi Benjamin Libetin päätelmän, että havainnon ja reaktion välillä on aikaa neljännesosasekunti. Se on aika, jonka sisällä ihminen voi tietoisesti vaikuttaa toimintaansa.
- Tuossa pienessä tuokiossa asustaa tahdon vapaus.

On myös olemassa sanonta "ota hetkestä kiinni". Ehkä tämä väliaika on se hetki, jota amerikkalainen kognitiivinen terapeutti Tara Bennet-Golemanin kutsuu tahdon kodiksi.

Juhani Laakso sanoo, että mielen luontainen tila on tasapaino. Mielen taitojen harjoittelu sopiikin kaikille taustasta, kulttuurista tai hengellisestä vakaumuksesta riippumatta.
- Ihmisen mieli on toiminut yllättävän samalla tavalla idän ja lännen kulttuureissa, antiikin aikana ja nykypäivänä.
- Ehkä alkamassa oleva mielen vuosituhat on harppaus evoluutiossa niin, että maailma olisi entistä parempi paikka elää.

Lähde: Juhani Laakso, Mielen taito (Kirjapaja 2009)

 

Anitta Oertel

Anitta Oertel

Yhteystiedot

Anitta Oertel
040 7617 388
Lähetä sähköpostia
Lähetä viesti