Vastakkainasettelu ja luulot värittivät evakoiden asettumista

KARJALA 15.12.2016

ANITTA OERTEL

Ennakkoluuloilta ja väärinymmärryksiltä ei Ylä-Savossakaan vältytty, kun siirtolaiset saapuivat 1944 jälkeen Raja-Karjalasta. Kiuruvedelle heitä asettui noin 1700 Suistamon alueelta. Heistä tuhatkunta oli ortodokseja, joita nimiteltiin ”ryssiksi” ja leimattiin muun muassa pukeutumisen takia. Tutkija FT Heli Kanasen mukaan tärkeä tekijä hyväksytyksi tulemiselle oli päivittäisessä elämässä assimiloituminen eli sulautuminen. Ortodoksit piilottivatkin perinteitään ja omaksuivat valtakulttuurin tapoja.

 Heli Kananen luennoi aiheesta ortodoksinen siirtoväki Ylä-Savossa Kiuruveden kulttuuritoimen järjestämässä Ylä-Savon siirtoväki -seminaarissa 4. joulukuuta Kiuruvedellä. Tilaisuudessa alustivat myös perinteen tutkija FT Anna-Liisa Tenhunen ja muusikko Ulla-Sisko Jauhiainen sekä kirjailija Heikki Turunen.

 Toisen polven siirtolainen, Kiuruveden kaupunginjohtaja Jarmo Muiniekka muistutti avajaispuheessaan, että Suomen tuleva 100-vuotisjuhla antaa erityistä aihetta tarkastella myös siirtoväen historiaa. Syntyihän Suomeen muun muassa uutta peltoa, ja evakot rakensivat itse pieniä tiloja. Muuttuneet olosuhteet synnyttivät kulttuuriraaka-ainetta ja loivat myös tieteelle perustaa.

 Muiniekka pitää Suomen silloista siirtolaispolitiikkaa siinä mielessä onnistuneena, että samoille asuinsijoille asutetut ihmiset olivat entuudestaan tuttuja toistensa kanssa, ja heillä oli yhteinen uskonto ja kieli, eivätkä sosiaaliset verkostot näin ollen hajonneet. Puheenparsi, tavat ja kulttuuri olivat kuitenkin omiaan virittämään ennakkoluuloja paikallisväestön keskuudessa.

-          Vuodet olivat onnellisia, vaikka vaatimattomia. Ei meillä ollut suurempia odotuksia. Aamusta iltaan tehtiin töitä. Vedenkanto ja puunhaku tulivat minullekin tutuksi. Yhteistä oli työnteko ja arkinen tekeminen, kuten kirjailija Heikki Turusen romaaneissa, joissa ne ovat aina perusteemana, Muljukka totesi viitaten muun muassa romaaniin Karjalan kuningas.

 Vastakkainasettelu, ”me” ja ”he”, vaikuttaa tämän päivän pakolaiskeskustelussa yhtä lailla, kuin se vaikutti sodan jälkeisessä Suomessa. Silloin ”me” tarkoitti luterilaista väestöä ja ”he” Karjalan siirtoväkeä ja erityisesti sen ortodoksista väestöä.  Toisaalta myös ortodoksit vahvistivat omaa identiteettiään puheessaan. Heli Kanasen mukaan viimeistään tänään on tärkeää tehdä tiliä menneen kanssa, sillä se avaa uusia ovia myös tähän hetkeen ja tulevaisuuteen.

-          Tutustuttuamme ortodoksien vastaanottoon ja ikään kuin katsottuamme itseämme ja suomalaisuutta silmiin voimme käsitellä omiakin ennakkoluulojamme paremmin ja nähdä sen, kuinka käsityksemme ja ennakkoluulomme ohjaavat nykymaahanmuuttajien sopeutumista, Kananen sanoi.

Heli Kananen on tutkinut millaisia selviytymiskeinoja ortodoksievakot käyttivät ja miten paikallisväestö yritti vastata siirtolaisten tuloon. Ratkaisevaa oli millainen vastaanotto oli ja mitä paikallisväestö ajatteli siirtoväestä.

-          Toisin sanoen paikallisväestöllä oli aktiivinen rooli siirtolaisten sopeutumisessa. Vaikka evakot olivat Suomen kansalaisia ja omasivat täydet kansalaisoikeudet, niin kuitenkin siirtoväkeen kohdistetuissa näkemyksissä ja ruohonjuuritason sopeuttamistoimissa oli paljon samankaltaisuutta kuin pakolaisten torjunnassa tänään.

Kananen korosti sitä, että 1940-luvulla elettiin läpi monenlaisia kriisejä ja puutetta, joilla oli vaikutuksensa ihmisten kohdatessa. Kukaan ei jäänyt niistä osattomiksi vaan 1940-luvun tapahtumat vaikuttivat hyvin perustavanlaisesti suomalaisiin.

-          Mikäli paikallisen ja siirtoväen yhteiselon sopeuttaminen ei olisi sujunutkaan, vaarana olisi voinut olla heiluttaa vallitsevaa yhteiskunta- ja valtajärjestelmää.

 

Kova työ auttoi sopeutumisessa

Väinö Kuljukka (s. 1930), runonlaulaja ja kanteleensoittaja Timo Lipitsän (1858 Suistamo – 1950 Kiuruvesi) lapsenlapsi tuli Kiuruvedelle vuonna 1946 Suistamosta. Hän kertoo äidinisänsä Timo Lipitsän siunatun ja haudatun Kiuruvedelle. Kuljukka, joka on myös yksi Heli Kanasen väitöstutkimuksen haastateltavista, muistelee kyynelsilmin evakkotaivaltaan ja asuttamista kylmälle tilalle, jossa pellot oli itse raivattava, ja ensimmäinen keittiökin tehtiin ison näreen juurelle. Kouluja ei ollut maanviljelijän lapsella mahdollisuus käydä, mutta elämästä, Suomen Itsenäisyysvuonna 87 vuotta täyttävä Kuljukka kertoo selvinneensä kovalla työnteolla. Uusi oma koti valmistui Kiuruvedelle jouluksi 1949.

-          Ensimmäiseksi veistin mökin kirveellä. Sen jälkeen rakensin navetan, täytyyhän maatilalla eläimiä olla, ja asuinrakennuksen jouluksi 1949. Seuraavana keväänä 3. maaliskuuta täytin 20 vuotta.

Anitta Oertel

Anitta Oertel

Yhteystiedot

Anitta Oertel
040 7617 388
Lähetä sähköpostia
Lähetä viesti