Kuntayhtymä lisää valtuutetujen työtä

Iisalmen Sanomat 26.1.2010

Anitta Oertel
Pyhäjärvi
Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen käynnistäminen on lisännyt valtuutettujen työmäärää Pyhäjärvellä. Vuosittaisista menoista ja tuloista siirtyi vuoden vaihteessa 60 - 70 prosenttia kuntayhtymän hallinnoitavaksi. Perussopimuksen mukaan jäsenkuntien valtuustot käyttävät kuitenkin kuntayhtymän ylintä päätösvaltaa ja asioita on tarkasteltava nyt laajemmin.
- Samanaikaisesti kun on kehitettävä oman kaupungin toimintaa, on asioita ajateltava koko alueen väestön kannalta, toteaa Tyyne Tuikka (Sdp).
Kaupunginhallituksessa ja Selänteen hallituksessa istuvan Tuikan mukaan työmäärän lisääntyessä on hänen hoitajan koulutuksestaan ollut hyötyä myös luottamustehtävissä. Tuikka on myös yksilöjaoston Terveempi Pohjois-Suomi jäsen.

Pyhäjärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jukka Tikanmäki (kesk.) toteaa, että mukanaolo Selänteen hallituksessa on lisännyt myös hänen tehtäviään, mutta toisaalta hänen ammattinsa ja pitkäaikainen mukanaolonsa sairaanhoitopiirin hallinnossa ja kaupunginvaltuustossa sekä muissa toimielimissä helpottaa asioihin perehtymistä.
- Eniten työtä teettää kuitenkin tällä hetkellä maanalaisen fysiikan tutkimuskeskuksen tulon varmistaminen Pyhäsalmen kaivokseen. Esimerkiksi tällä viikolla on vierailu Kesärannassa pääministerin virka-asunnolla, kertoo Tikanmäki.

Teija Mykkäsen (vas.) työmäärää Selänne on lisännyt tuplasti sekä ajallisesti että asiallisesti. Hän on Selänteen tarkastuslautakunnan jäsen ja kaupunginhallituksen ja henkilöstöjaoston varajäsen sekä rakennuslautakunnan varapuheenjohtaja.
- Aikaa on kulunut hirveästi siihen, että on saanut kaiken mahdollisen tiedon selville ja lisäksi sen, että ovatko asiat kuntalaisten eduksi vai eivät.

Taimi Nurmisen (Pro Pyhäjärvi) mukaan päänvaivaa valtuustolle aiheutti erityisesti se, että kuntayhtymän hallinnoitavaksi tuli paljon peruskunnalle kuuluvia tehtäviä.
- Kuntayhtymän tavoite piti olla Paras-lain tarkoittamien sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottaminen yhdessä naapurien kanssa. Ylimääräisten asioiden hyväksyminen on vienyt aikaa ja energiaa.
Nurminen arvioi kaupungin tarkastuslautakunnan jäsenenä, että lautakunnan tehtävät muuttuvatkin entistä enemmän kuntakonsernin luonteiseksi tarkastamiseksi, sillä se joutuu tarkastamaan kaupungin menestymistä nyt myös kuntayhtymässä.

Laimi Shemeikka (kesk.), kaupunginhallituksen jäsen, henkilöstöjaoston puheenjohtaja ja Selänteen hallituksen varajäsen toteaa valtuuston hypänneen vuosi sitten perusturvakuntayhtymän tiimoilta liikkuvaan junaan. Asioihin valmistautuminen ja niihin perehtyminen ovat vieneet aikaa.
- Piti vain hyväksyä tilanne ja jatkaa matkaa. Ajattelutyötä ja pohdintaa on yli oman tarpeen koko ajan. Esityslistan ja kokouksen välinen aika on lyhyt ja jää liian vähän aikaa selvittää asiat. Kaupungin listat tulevat torstaina ja kokous on maanantaina eikä valmistelijoita saa kiinni viikonvaihteessa.

Anitta Oertel

Anitta Oertel

Yhteystiedot

Anitta Oertel
040 7617 388
Lähetä sähköpostia
Lähetä viesti